Menu

Noblessa Porin asuntomessuilla Keittiöitä seitsemässä eri kohteessa

Kohde 7: WinNovan Tähti

Noblessalta löytyi tähän kotiin oikeanlaiset ratkaisut, jotka olivat sekä asiakkaan että suunnittelijan mieleen. Ovimalliksi valittiin aito puuovi York norsunluunvalkoisena. Graniittitasot toimitti Ylämaan Graniitti. Perinteiseen keittiöön uutta tuulahdusta tuovat mattalasinen välitila sekä messinkiset yksityiskohdat sokkelissa, vetimissä ja valaisimissa.

Sama York-ovi haluttiin myös kodinhoitohuoneeseen, kahteen wc-tilaan, kahden makuuhuoneen kaappeihin sekä saunatilan keittiöön ja vessaan.

Suunnittelu eteni asiakasta kunnioittaen. Asiakkaan tarpeisiin vastattiin mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla – unohtamatta myyjän ammattitaitoa eri ratkaisuja esitellessä.

Noblessan kalusteissa hinta-laatusuhde on hyvä. Se, mitä haettiin, toteutuu laadullisesti.

– Suunnittelija Riia Rauhala

Kohde 10: Valovoima

Päädyimme valitsemaan Noblessan keittiön tuttavamme suosittelemana. Talomme pääväri on valkoinen ja tehosteväreinä toimivat mustan eri sävyt – sen ympärille suunniteltiin myös keittiö. Halusimme ennen kaikkea valoisan keittiön.

Keittiömme ovimalliksi valikoitui korkeakiiltovalkoinen Lux ja työtasoksi musta kvartsitaso Ylämaan Graniitista. Välitilan pintakäsittelyn on tehnyt taiteilija Marru Jokela. Välitilassa sijaitsevasta ikkunasta valo tulvii sisään ja tuo talon nimen mukaisesti valojen ja varjojen leikin keittiöön. Keittiömme vaikuttaa laadukkaalta; tosin emme ole vielä päässeet asumaan uudessa kodissamme.

Suunnittelu täytti toiveemme: Noblessan suunnittelija toteutti meille mieluisan keittiön, vaikka lopputuloksesta ei tullutkaan ihan sellainen, kuin olimme kuvien perusteella kuvitelleet sen olevan. U-mallisessa keittiössä käytännöllisyys on otettu huomioon: esimerkiksi uuni ja mikroaaltouuni ovat käyttäjäystävällisellä korkeudella.

Keittiön lisäksi valitsimme Noblessan valikoimista kodinhoitohuoneen sekä kahden kylpyhuoneemme kalusteet; nekin mukailevat kodin värimaailmaa. Eteiseen ja makuuhuoneeseen tulivat Stirpen liukuovikomerot.

– Asukas Leena Ollonqvist

Kohde 11: Talo Luvia

Käytyäni monessa eri keittiöfirmassa valintani oli selkeä: Noblessan laatu, muotoilu ja varustelu sekä miellyttävä ulkonäkö tekivät suuren vaikutuksen. Saamani palvelu on ollut alusta asti hyvää ja keittiön asennus sujui hyvin. Voin sanoa olevani valintaani ja lopputulokseen kokonaisvaltaisesti tyytyväinen.

­Halusimme keittiöstämme betonikuosisen, joten ovimalliksi valitsimme liuskekivenharmaan Rivan. Vain 16 millimetriä paksu Slimline-työtaso on samaa betonikuosia. Keittiöömme tuli rulo-ovella varustettu aamiaiskaappi, joka kätkee taakseen kaikki keittiön pienkoneet. Peilipinnalla varustettu sokkeli saa aikaan vaikutelman, että keittiön kaapit leijuisivat ilmassa.

Keittiön niemekkeessä sijaitsee lieden ja liesituulettimen yhdistelmä. Kun katosta ei roiku liesituuletinta, niin keittiön ilme pysyy avoimena ruokailutilaan. Jääkaappi ja pakastin ovat integroituja, ja uuni sekä mikroaaltouuni ovat asennettu selkäystävälliselle korkeudelle.

Valitsimme myös kodinhoitohuoneeseemme Noblessan kalusteet: yläkaapit ja ohut Slimline-työtaso ovat vaaleaa Riva-betonikuosia, ja alakaappien sekä korkeiden kaappien ovimalliksi valikoitui korkeakiiltovalkoinen Flash. Toisen WC:n kalusteet ovat Noblessan yhteistyökumppanin Pelipalin valikoimista ja toisen Noblessan omasta valikoimasta.

– Asukas Virpi Rauhamaa

Kohde 18: Kotoisa

Tuttavamme suositeltua Noblessan keittiötä kävimme tapaamassa Porin myymälässä suunnittelija Anne Someroa. Tapaamisemme jälkeen pääsimme yhdessä heti jyvälle, miten toiveidemme mukainen vetimetön keittiö voidaan toteuttaa parhaiten.

Keittiön satiininharmaan, supermatan Touch-oven pinta tuntuu silkkisen pehmeältä. Vetimettömän Line N -keittiön vedinkourut ovat satiininharmaat. Aluminio Nube -kvartsitaso on Ylämaan Graniitin valikoimista. Keittiöstä tekee poikkeuksellisen se, että sen pystylinjat erottuvat hyvin – vetolaatikoiden sijaan päädyttiin alakaappeihin, ja näin pystylinjat jatkuvat läpi keittiön.

Saarekkeen korkeampi etureuna piilottaa taakseen lieden keittoastioineen, joten näkymä ruokapöydästä keittiöön pysyy aina siistinä. Saarekkeessa sijaitsee niin uuni kuin keittotasoliesituuletin, minkä ansiosta kattoon ei tarvinnut asentaa roikkuvaa liesituuletinta.

Kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneiden kalustuksen osalta päädyimme myös Noblessaan ja valitsimme oveksi tammikuosisen Rion.

Suunnittelun lisäksi toimitus ja asennus sujuivat hyvässä yhteishengessä. Haluamme antaa kiitosta Anne Somerolle hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta. Lopputulos on sovitun mukainen, joten voimme olla kaikin puolin tyytyväisiä. Ilman keittiön käyttökokemustakin voimme todeta luottavamme saksalaiseen laatujälkeen.

– Pääsuunnittelija ja asukas Juha Kartastenpää

Kohde 22: JokiDuo

Suunnitellessani asuntomessutaloa Wienerberger JokiDuo halusin sijoittaa keittiön keskeisesti avaraan tilaan vastapäätä jokimaisemia. Keskeisellä paikalla tuli keittiön olla selkeä ja kätkeä sisäänsä kaikki tarvittavat, mutta samalla sen tuli olla myös toimiva. Keittiön perustoiminnot hioin kohdilleen jo arkkitehtisuunnittelussa. Kylmälaitteet, viemärit ja vesijohdot sijoitin kohdilleen; samoin kuin liesituulettimen, sillä saarekkeen yläpuolen tuli olla vapaa kaikesta roikkuvasta.

Visio ja suunnitelma keittiöstä olivat näin ollen valmiina. Kun kävin messuilla Turussa tutustumassa eri keittiötoimittajiin, huomasin Noblessan kalusteiden eroavan muista, ja päätin tutustua niihin tarkemmin. Kriteereinä olivat laatu, selkeys ja ehdottomasti malliston joustavuus. En halunnut peruskeittiötä, vaan pelkistetyn italialaistyyppisen design-keittiön, mutta kohtuuhinnalla.

Sisustukseen halusin kiiltävää laattalattiaa, rouheutta Tuntokivi-pinnoitteella ja lämpöä leveillä, tammisilla sisustuspaneeleilla. Paneelia vasten halusin mahdollisimman vähäeleistä, korkeakiiltoista kalusteovipintaa peilaamaan sen pintaan vastapäistä jokimaisemaa. Myös saarekkeen tuli olla selkeä.

Esitin Porin Noblessan kauppiaalle Anne Somerolle suunnitelmiani, ja hän innostui jatkokehittämään ideoita kanssani. Saarekkeesta en halunnut tasakantista, ja Annen ideasta sai alkunsa 10 cm paksun saarekkeen etutason toteutus. Idea oli loistava, mutta ongelmana oli se, mistä löytyisi tilaan sopiva materiaali. Kivitasoseppien kanssa olin aiemmin käynyt alustavia keskusteluja Caesarstonen kivitasosta. He innostuivatkin toteuttamaan tasot altaineen kivestä ja valkoisen tason samanlaisena kuin Uuniseppien kanssa toteutetussa takassa. Hioimme Annen kanssa keittiötä niin kauan, että kaikki toiminnot ja yksityiskohdat saatiin kohdilleen. Viinikaappia ei kuitenkaan löytynyt heidän vakiokoneistaan eikä yhteistyökumppaneiltakaan, mutta Anne löysi juuri sopivan kaapin, joka saatiin mukaan toimitukseen.

Keittiöstä tuli täysin uniikki ja erittäin toimiva; olen tyytyväinen sen jokaiseen herkulliseen yksityiskohtaan. Noblessalle ja Anne Somerolle suuri kiitos hyvästä yhteistyöstä ja laadukkaista kalusteista.

– Pääsuunnittelija, rakennusarkkitehti Birgitta Hjelm-Luontola

JokiDuo, asunto A

JokiDuo, asunto B

Kohde 24: Villa Sun

Olin tutustunut Noblessaan aiempien työkuvioideni kautta: Noblessan keittiömyymälä sijaitsi samassa taloyhtiössä, jossa työskentelin. Valitun, vetimettömän keittiön suunnittelu ja toteutus sujuivat suunnitelmiemme mukaisesti.

Valitsimme keittiöömme ovi- ja työtasokuosiksi trendikkään betonikuosin Rivan. Vedinkourut ovat ruostumatonta terästä. Suuri saareke on olokeittiömme katseenvangitsija, jonka ääressä on tilaa syödä. Saarekkeessa sijaitsee vesipiste ja liesi vierekkäin, joten kuumia keitinvesiä ei tarvitse kuljetella pitkiä matkoja. Uuni ja mikroaaltouuni sijaitsevat työskentelykorkeudella korkeiden kaappirivien keskellä.

Keittiön virtaviivaisuutta korostavat entisestään integroidut jääkaappi, pakastin ja astianpesukone. Keittiön ovikuosilla teetimme myös eteisen liukuovikaapistojen päälle säilytyskaapit. Lopputulos kaikkine yksityiskohtineen on mielestämme täydellinen ja jälki todella laadukasta.

Kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneiden kalustuksen osalta käännyimme Noblessan yhteistyökumppaneiden puoleen, koska tällöin saimme kaiken tarvitsemamme samasta myymälästä. Kodinhoitohuoneemme kalusteet ja liukuovet ovat Stirpen mallistosta ja kylpyhuonekalusteet ovat Pelipalin toimittamia.

– Asukkaat Jani Rintamäki ja Neea Mäki