Noblessa yhdeksässä kodissa Asuntomessuilla Tuusulassa 3.–30.8.2020 »

Asukkaat Julia ja Jarkko PärssinenTuusulan asuntomessut 2020: Dekotalo Ruuti

Tuusulan asuntomessualueella kohoaa komean musta Dekotalo Ruuti, jonka ulkopintojen tumma pystypanelointi henkii latomaista tunnelmaa. Julia ja Jarkko Pärssinen näkivät talon kohdeilmoituksen syksyllä 2019, ja tulivat mukaan projektiin siinä vaiheessa, kun talon perustukset olivat valmiina. Talossa yhdistyi hyvin pariskunnan etukäteissuunnitelmat uuden kodin tyylistä:

– Olimme kahden vaiheilla talon tyylin suhteen. Toisaalta halusimme latomaista tunnelmaa, ja toisaalta vaaleita pintoja ja suuria ikkunoita. Uusi talomme on yhdistelmä molempia. Meille tärkeintä oli tilan tuntu ja avaruus, mutta kodissa pitää myös olla paikkoja, jonne pääsee rauhoittumaan, Julia Pärssinen kertoo.

Hyvinkään Noblessa-kauppias Antti Willström toteutti pariskunnan toiveet skandinaavisen selkeästä sisustuksesta. Kodin kaikki kiintokalusteet valittiin Noblessan valikoimasta. Keittiön lisäksi Noblessan kaapistoja, tasoja ja peilejä löytyy kodinhoitohuoneesta ja kahdesta kylpyhuoneesta. Kaapistojen kuoseja vaihtelemalla eri huoneisiin saatiin vaihtelua ja kiinnostavia yksityiskohtia.

– Meille tuli Noblessan kalusteet Dekotalon ehdotuksesta, mutta Noblessa olisi muutenkin ollut meidän valintamme. Olen jo pitkään haaveillut vetimettömästä ja mattamustasta keittiöstä. Nähtyämme Hyvinkään Noblessa-myymälässä mustan uutuuskuosin Easytouch, halusimme sen keittiöömme. Lapsiperheen arjessa kaapiston sormenjälkiä hylkivä pinnoite on tarpeellinen ominaisuus.

L-mallinen keittiö rajautuu saarekkeella omaksi kokonaisuudekseen viereisestä ruokailutilasta. Pärssisten perheessä on kaksi pientä poikaa, joten kalusteratkaisuissa tuli huomioida myös kodin yleinen turvallisuus. Siksi keittiöön ei esimerkiksi laitettu aiemmin suunniteltua baaritasoa korkeine jakkaroineen, vaan umpisaareke ilman istumapaikkoja.

Keittiöön tarvittiin lisää tasotilaa sekä ilmavuutta, joten pakastin muuttui täysikorkeasta tason alle integroituun pakastimeen. Tummaan ja tyylikkääseen keittiöön tuotiin lämpöä ja pehmeyttä upealla puukuosisella laminaattitasolla.

– Tiesimme jo etukäteen, että haluamme mustan keittiön. Mustat kaapistot jatkavat hienosti talon tummaa ulkopintaa sisätiloihin, ja työtasojen tammikuosi yhdistää keittiön osaksi kodin muuta sisustusta.

Kodikasta tunnelmaa valaistuksella

Dekotalo Ruudin harmoninen tunnelma syntyy luonnonmateriaalien, puupintojen ja harmaan eri sävyjen yhdistelmästä. Mattamustat yksityiskohdat tuovat särmää muuten vaaleasävyiseen sisustukseen. Kodissa on mustan keittiön lisäksi esimerkiksi näyttävän mustat portaat sekä mustaksi maalattuja tehosteseiniä.

Talon ala- ja yläkertaan valittiin selkeästi erilaiset tyylit. Alakerrassa on enemmän tummia pintoja ja särmikkyyttä, ja yläkertaan tullessa tunnelma rauhoittuu puupinnoilla ja vaaleilla kalusteilla. Alakerran kodinhoitohuoneessa on vaaleanharmaa kaapisto ja sama Artisan-tammikuosin työtaso kuin keittiössä ja wc-tiloissa. Kaapeissa on Noblessan malliston takorautaiset, pyöreät vetimet.

Valoisassa yläkerrassa on kolme makuuhuonetta ja yksi kylpyhuone, jossa on paljon vaaleita pintoja. Kontrastia tuovat mustat suihkut. Lasi, vaalea puu, eri harmaan sävyt yhdessä mattamustien yksityiskohtien kanssa luovat modernin ja ajattoman kokonaisuuden.

– Halusimme luoda sisustuksen, joka on samaan aikaan rauhallinen ja ryhdikäs. Mustat tehosteet ja luonnonsävyt kestävät aikaa, ja olohuoneen 5,5 metrin huonekorkeus tuo kotiin avaruuden tunnetta.

Sisustuksen lisäksi kodissa on kiinnitetty erityistä huomiota monipuoliseen valaistukseen. Tässä perheessä keittiö on kodin keskus, joten sen valaistuksella on suuri rooli. Kaapistoihin valittiin erilaisia säädettäviä ja integroituja valoja, jotka tuovat vaihtelevaa tunnelmaa keittiöön. Upotetut valot kulkevat keittiössä työtason alla, yläkaappien pohjassa ja saarekkeen ympärillä.

– Saimme Noblessan Antti Willströmiltä hyviä vinkkejä ekstrajuttuihin sisustusratkaisuissa, jotta saimme luotua juuri meille sopivan kokonaisuuden. Keittiön valaistusvaihtoehdot näyttivät hyviltä jo myymälässä, ja ne ovat varmasti todella hienot keittiössämme syksymmällä, kun illat pimenevät ja valojen kirkkautta pääsee säätämään.