Nyt saat ostoksillesi 6 kk korotonta ja kulutonta maksuaikaa OP-rahoituksella »

Keittiömestarin blogi: Vaiheet reseptien suunnittelussa

Kerään ideoita uusiin resepteihin jatkuvasti ja kirjaan niitä ylös puhelimen muistioon. Joskus tallennan raaka-aineita, joita haluaisin reseptissä yhdistellä, tai merkkaan muistiin vaikkapa reseptin, josta haluaisin suunnitella oman versioni.

Ideoiden keräämistä tapahtuu jatkuvasti, ja idean toteuttamiseen saattaa mennä kuukausiakin. Työskentely helpottuu, kun ideoita on listattu valmiiksi ylös. Inspiraatiota resepteihin saan muun muassa matkustelusta, satokauden raaka-aineista ja luonnosta.

Alkuvaiheessa on myös tärkeää suunnitella, minkälaisen annoksen haluan valmistaa. Onko se alku-, pää-, vai jälkiruoka? Myös raaka-ainevalinta tapahtuu hyvin alkuvaiheessa suunnittelua. Kun käytettävä pääraaka-aine ja reseptin tyyli on selvillä, pohdin sille sopivan makuparin. Makupareissa minua inspiroi yllätyksellisyys ja uuden luominen. Monien raaka-aineiden mauista pystyy melko helposti päättelemään sopivatko ne yhteen, mutta saatan käyttää apuna myös makupareja listaavia kirjoja, joista voi tarkistaa, toimiiko suunnittelemani yhdistelmä hyvin.

Seuraavana vaiheena on itse reseptin suunnittelu. Kirjoitan yleensä itselleni hyvin karkean version reseptistä, johon olen listannut raaka-aineet ja niiden määrät suurin piirtein; tarkat määrät kirjaan ylös kokkaillessa. Reseptiä saattaa joutua testaamaan useammankin kerran.

Reseptin valokuvaamista varten on tehtävä hankinnat kuvaan tarvittaviksi somisteiksi, mikäli niitä ei jo ennestään löydy. Kirpputoreilta tekee usein persoonallisimmat hankinnat kuvausrekvisiittaa varten!

Seuraavaksi reseptiin tehdään lopulliset muutokset ja reseptin mukainen annos kokataan valokuvia varten. Kuvaan asetellaan somisteet sekä itse annos kootaan houkuttelevan näköiseksi. Kuvauksen jälkeen tulee vielä editoida valokuvat, kirjoittaa reseptiin annoksen kuvaus ja viimeistellä valmistusohje, jotta se on varmasti helposti ymmärrettävä sekä selkeä!

Kaikki kirjoitukset