Keittiömestarin blogi: Nuorten Kokkien MM-kisat Taiwanissa

Lähdin syyskuun alussa Taiwaniin Jeunes Chefs Rôtisseurs -kisoihin. Meitä kilpailijoita oli yhteensä 22, kaikki eri puolilta maailmaa. Oli hienoa päästä tutustumaan muihin nuoriin kokkeihin sekä heidän kulttuureihinsa!

Meille oli järjestetty paljon aktiviteettejä itse kilpailun lisäksi. Kävimme muun muassa yöllisellä kalastusretkellä, tutustuimme paikallisiin kala- ja hedelmätoreihin, söimme monta usean ruokalajin illallista – yhden Taipei 101:ssa, joka on maailman kuudenneksi korkein rakennus.

Itse kilpailu oli hyvin haastava. Meidän tuli valmistaa kolmen ruokalajin menu neljässä tunnissa. Saimme tietää loput menussa käytettävistä raaka-aineista lampaankareen lisäksi vain puolta tuntia ennen ruoanlaiton aloittamista. Haastavaa minulle oli erityisesti taskuravun käsittely – olin kokeillut sitä vain kerran aikaisemmin. Lisäksi vieras keittiö sekä tiukka aikataulu aiheuttivat haasteita. Sain kuitenkin lautaselle kaikki komponentit, joita olin suunnitellutkin ja vieläpä ajoissa. Silti kilpailun jälkeen oloni oli epävarma, en tiennyt yhtään pitivätkö makutuomarit annoksistani.

Palkintojenjakotilaisuudessa pronssimitali siis todella yllätti! Tuomareilta sain kiitosta oikeaoppisista valmistusmenetelmistä, annosten esillepanosta, raaka-aineiden rakenteista sekä makujen harmoniasta.