Noblessa-keittiöt Jämsä

Osoite

Keskuskatu 2-4
42100 Jämsä
Reitti

Avoinna

Sovittuihin tapaamisiin

Yhteydenotto

Henkilökunta

Simo Nivamo

Simo Nivamo

Kauppias

Kauppiaan tarina

Kuva: Matias Honkamaa

”En myy keittiöitä, vaan unelmia”

Kuopiolainen Simo Nivamo ihastui Noblessan brändiin ja keittiökalusteiden laatuun niin paljon, että ne saivat hänet jopa vaihtamaan alaa.

Rautakauppiaasta kalustekauppiaaksi siirtynyt Nivamo aloitti perustamalla Noblessa-osaston oman rautakauppansa sisään vuonna 2011. Neljä vuotta myöhemmin hän päätti panostaa täysillä keittiöketjuun.

– Keittiöalalla Noblessan laatu on ylivoimainen kilpailijoihin verrattuna. Minulla oli vahva tunne, että tässä on yrittämisen arvoinen tuote.

Nivamo toimii kauppiaana Kuopion Noblessa-myymälässä, joka sijaitsee kätevästi Kauppakeskus Hermannissa ison parkkialueen ja palveluiden ympäröimänä. Hän pyörittää myös Jämsän-liikettä, joka on avoinna showroom-periaatteella sopimuksen mukaan.

Myymälöistä voi hankkia keittiökalusteiden lisäksi säilytysjärjestelmiä sekä kalusteita kodinhoitotiloihin ja kylpyhuoneeseen. Laajasta valikoimasta löytyy ratkaisuja kaikenlaisiin koteihin.

– Sanon aina, että en myy keittiöitä, vaan myyn unelmia. Niiden toteutuminen motivoi minuakin työssäni.

Keittiö on käytössä pitkään

Noin 250 keittiötä vuodessa suunnitteleva kauppias tietää laadun ja kestävyyden olevan asiakkaille tärkeitä kriteerejä. Parhaiten nykyaikaisten ratkaisujen eron huomaa, kun uusi keittiö on otettu käyttöön.

– Noblessan huipputuotteiden ja tyytyväisten asiakkaiden kautta puskaradio lähtee toimimaan. Joskus yhdestä keittiöstä on tullut jopa seitsemän uutta kauppaa.

Noblessan keittiöt uusiutuvat vuosittain. Mallistoihin tehdään parannuksia, tyylit ja trendit vaihtuvat, sävyt muuttuvat. Viimeisen parin vuoden aikana keraamiset tasot ja kvartsitasot ovat nostaneet suosiotaan. Asiakkaat toivovat pinnoilta kestävyyttä ja hygieenisyyttä, ja keraamista tasoa voidaan käyttää vaikka leivonta-alustana.

Nivamo ei koskaan hoputa asiakasta tekemään päätöstä keittiöstä – päin vastoin. Joskus hän kehottaa vielä miettimään rauhassa yön tai pari. Kauppias on huomannut, että asiakkaan mieleen voi tulla uusia ajatuksia vielä viime metreillä.

– Keittiö on käytössä niin pitkään, että sen on oltava täydellinen. Kukaan ei halua pettyä joka aamu astuessaan keittiöön, Nivamo nauraa.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Iltalehdessä 17.3.2023 Alma Brand Studion toteuttamana Kaupallinen yhteistyö -juttuna.

Outlet

Valikoimamme uudistuu jatkuvasti. Outletissa myymme esittelystä poistuneita mallikeittiöitä, kodinkoneita ym. tuotteita reilusti alle normaalihinnan. Ota yhteyttä ja tee kaupat ennen kuin joku muu ehtii ensin!

    Noblessa JämsäKeittiö: Scala valkoinen betoni / Motion musta

    Lisäkuvat

    Hinta nyt: 8 500 €(norm. 14 300 €)

    Kalusteet

    • kaapiston kuosi: Scala valkoinen betoni / Motion musta
    • työtasojen kuosi: betoni / valkoinen
    • välitilapaneelin kuosi: musta / kuviollinen
    • vetimet: integroitu / musta
    • hana: ei
    • allas: komposiitti / musta

    Valaistusratkaisut

    • integroitu / led-valot

    Kodinkoneet

    • Progress PKG1853 -jääkaappipakastin
    • Progress PM20108 -mikroaaltouuni
    • Progress PBD34103 -uuni
    • Progress PVS45 -astianpesukone
    • Nikola Tesla -tasoliesituuletin

    Kodinkoneet sisältyvät hintaan.

    Varaa ilmainen suunnitteluaika Noblessa-myymälään

    Valitse sinulle parhaiten sopiva ajankohta ja tapaamismuoto: etänä, myymälässä tai kodissasi. Tapaamisen jälkeen keittiösuunnittelija lähettää sinulle kalustepiirroksen sekä tarjouksen.