Noblessa-keittiöt Hämeenlinna

Osoite

Sibeliuksenkatu 3
13100 Hämeenlinna
Reitti

Avoinna

PäiväAvoinna
tänäänsuljettu
ma–to10–17
pe10–15

Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Aukiolopoikkeukset

to 28.3. – ma 1.4. suljettu (pääsiäinen)

Yhteydenotto

Henkilökunta

Anja Säe

Anja Säe

Kauppias, suunnittelu ja myynti
Juha Säe

Juha Säe

Kauppias, suunnittelu ja myynti

Kauppiaiden tarina

Anja ja Juha Säe.

Sopiva keittiö kaikenlaisiin koteihin

Juuri sen oikean keittiön löytäminen on haaste, jossa ei pärjää ilman osaavan ammattilaisen apua. Palaset loksahtavat kohdalleen, kun omiin toiveisiin yhdistetään asiantuntijan vinkit.

Hämeenlinnan Noblessa-myymälää pyörittävät Anja ja Juha Säe päätyivät yrittäjiksi lähes yhdeksän vuotta sitten. Molemmilla oli takanaan pitkä kokemus keittiökalustealalla. Euroopan suurin kalustevalmistaja Noblessa oli pariskunnalle jo entuudestaan tuttu brändi. Kauppiaaksi siirtyminen tuntui helpolta, kun he tiesivät voivansa luottaa tasaiseen laatuun.

– Noblessalla on monipuolinen mallisto ja lyhyet ja täsmälliset toimitusajat. Tuotanto on vastuullista ja vähäpäästöistä. Isolla valmistajalla on kattavat testilaboratoriot laadunvalvontaa varten, kertoo Anja.

Kauppiaspariskunnan yhteistyöhön kuuluu kokemusten ja ideoiden jakaminen. He saavatkin asiakkailta kiitosta myymälän toimivuudesta aina suunnittelusta asennukseen asti.

– Juha on aikanaan siirtynyt keittiömyyntiin asennuspuolelta. Hänen kokemuksestaan on iso hyöty suunnitteluvaiheessa. Puhumme samaa kieltä ja opimme toinen toisiltamme, sanoo Anja.

Millainen on tämän päivän keittiö?

Yli 20 vuoden uran aikana Anja ja Juha ovat ehtineet seurata keittiökalustealan muuttuvia trendejä. Säilytysratkaisut, mekanismit ja koneet ovat uudistuneet moneen kertaan. Ruoanlaitto kotona on lisääntynyt, ja yhdessä kokkaamisesta tullut suosittua. Kestävä kehitys on asiakkaille tärkeää.

 – Nykypäivän keittiö on usein sulautunut olohuoneeseen ja ruokailutilaan, jolloin sisustuksen halutaan sopivan yhteen muun kodin kanssa. Noblessalta löytyykin kalusteita koko kotiin, kertoo Anja.

Malliston laajuus mahdollistaa erilaisten keittiöiden toteutuksen perusversioista kaikilla herkuilla varustettuihin keittiöihin. 3D-mallinnuksella asiakkaille on helppo näyttää, miten tila muuttuu eri materiaaleilla, väreillä ja mekanismeilla – sekä ulkomuodoltaan että hinnaltaan.

– Tarjoamme asiakkaille myös rahoitusvaihtoehtoa. Sitä hyödyntämällä ei välttämättä tarvitse tehdä kompromisseja, jos haluaa kerralla toiveiden mukaisen kokonaisuuden.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Iltalehdessä 17.3.2023 Alma Brand Studion toteuttamana Kaupallinen yhteistyö -juttuna.

Outlet

Valikoimamme uudistuu jatkuvasti. Outletissa myymme esittelystä poistuneita mallikeittiöitä, kodinkoneita ym. tuotteita reilusti alle normaalihinnan. Ota yhteyttä ja tee kaupat ennen kuin joku muu ehtii ensin!

    Noblessa HämeenlinnaKylpyhuone: Scala 887 Somerset Oak

    Lisäkuvat

    Hinta nyt: 1 956 €(norm. 3 179 €)

    Kalusteet

    • kaapiston kuosi: Scala 887 Somerset Oak-kuvio. Peilin runko, valolippa ja hylly mustat.
    • vetimet: 650 tankovedin
    • hana: ei sisälly hintaan
    • allas: valkoinen valumarmori

    Valaistusratkaisut

    • peili valolipalla ja hyllyllä jonka alapuolella led-valaistus

    Muut yksityiskohdat

    • pyöristetyt altaan etukulmat ja päätylevyt etureunasta

    Muut tiedot

    Ohjeet ostajalle: Ostaja järjestää kuljetuksen ja kalusteiden kuljetussuojauksen.

    Mittakuva

    Varaa ilmainen suunnitteluaika Noblessa-myymälään

    Valitse sinulle parhaiten sopiva ajankohta ja tapaamismuoto: etänä, myymälässä tai kodissasi. Tapaamisen jälkeen keittiösuunnittelija lähettää sinulle kalustepiirroksen sekä tarjouksen.